HÄÄYÖ & Kesäyö Aitassa

Etsitkö ikimuistoista yöpaikkaa teille kahdelle?

 

JUHLAYÖN VIETTOON MEILLÄ ON tarjolla kolme erilaista hääpakettia hotellirakennuksessa, lisätietoja hääpaketeista löydät täältä.
Ylellisyyttä juhlayöhön viettoon tuovat valitun huoneen mukavuudet, kylpytakit- ja -tossut, kuohuviini ja tuoreet kukat koristeena. Aamusauna virkistää ja aamiainen kruunaa käynnin. Juhlien jälkeinen aamu alkaa valmiiksi katetun aamiaispöydän ääreltä tai aamiaisella vuoteessa.
Myöhäinen huoneenluovutus takaa kiireettömän lähdön ja päiväunet.
 

Kesäyö Aitassa

Krapin pihassa keskeisellä paikalla puistossa, vastapäätä ravintola Krapihovia ja ravintola Mankelin kupeessa on Krapin vanha piha-aitta joka on saanut uudet perustukset, julkisivun ja eristeet.

Sisällä tunnelmallinen hirsiaitta elää uutta elämää kahdessa kerroksessa. Aitta on Krapin vanhimpia rakennuksia ja sen tunnelma on uniikki. Talon väki ja vieraat ovat nukkuneet kesäisin piha-aitassa jo 1900-luvun alusta lähtien. Nyt pienen tauon jälkeen aittaan pääsee taas yöpymään

Aitassa yövytään kesällä 2017 23.6-10.8.2017.

Aitassa on tilaa 35m2 kahdessa kerroksessa ja kaksi viihtyisää oleskelutilaa rentoutumiseen. Univision parisänky ja pehmeät vuodevaatteet yläkerrassa vuodekatoksen alla takaavat hyvät yöunet. Suihku ja wc sijaitsevat aitan ulkopuolella viereisessä rakennuksessa ( saniteettitilat ovat vain Aitan majoittujien käytössä). Omat kylpytakit ja -tossut ovat käytössä koko vierailun ajan. Ilmalämpöpumppu pitää ilman miellyttävänä kesähelteellä tai sadesäällä. 
 
Aitan eteen jää viihtyisä yksityinen terassi jossa voi seurata omalta terassilta Krapin puiston elämää.  

Tule viettämään romanttinen kesäyö Krapin piha-aittaan!

Tiedustelut ja varaukset: Online varausjärjestelmä (avoinna 24/7)
Hotelli Krapi, Rantatie 2 , 04310 Tuusula, Suomi
+ 358 9 274841 / hotelli@krapi.fi