Pitopöydän tarina jatkuu

Krapin pitopöydän juhlavuosi

Laatu ja tarinat ovat läsnä
jokaisessa Krapihovin pitopöydässä

Jos Krapihovin vanha emäntä Salme Holma ei viisi vuosikymmentä sitten tiennyt, että suomalainen pitopöytä kestää ja kestää aina vain aikaa, ei sitä olisi voinut aavistaa nykyinenkään henkilökunta.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Krapin suomalainen joulupöytä. Kinkut, joulukalat, rosollit ja vähintään kolme erilaista laatikkoa sekä muut sen seitsemän sortin lisukkeet ovat tuttuakin tutumpia käytännössä lähes joka ikisen suomalaisen juhlapöydästä. Äkkiseltään voisi kuvitella, että ne ovat suomalaisille hiukan liiankin tuttuja.

Vaan mitä ajattelevat Krapin asiakkaat? Joulupöytä on heille niin rakas ja tärkeä, että sitä tullaan syömään yhden kuukauden aikana, usein vieläpä moneen kertaan, ennen kuin täsmälleen samat herkut katetaan juhlapyhinä omaan joulupöytään. Krapilla suomalainen ruokakulttuuri on asiakkaiden arvossa perinteisiä jouluherkkuja myöten.

Salme Holman pop up –kattauksista alkunsa saanut ja keittiömestari Lasse Helaston kanssa muotoonsa hioutunut Krapihovin suomalainen pitopöytä lepää tänään täsmälleen saman toiminta-ajatuksen varassa, johon se on viimeiset 50 vuotta turvautunut: laadukkaista kotimaisista raaka-aineista valmistettuun ruokaan suomalaista ruokakulttuuria vaalien ja rakentaen sekä pitopöydän tarinaa kertoen.  

Vaikka Krapihovin pitopöytä hengittää tiiviisti tätä päivää, trendit eivät sitä juuri hetkauttele: pitopöydän ydin on vuosi toisensa jälkeen sama.

- Salme Holman luoma ajatus suomalaisen ruokakulttuurin vaalimisesta on meidän kaiken tekemisemme pohja. Pitopöytä luo meille rungon ja raamit, toteaa ravintolajohtaja Heli Lindroth.

Suomi on neljän vuodenajan maa, joka näkyy Krapilla viitenä erilaisena pitopöytäkattauksena. Kevät-, kesä- ja syyspöydän lisäksi Krapille katetaan vuosittain joulu- ja blinipöytä. Jokainen kattaus noudattaa suomalaisesta ruokaperinteestä tuttua satokausivaihtelua. Tuotteet muuttuvat sen mukaan, mitä suomalaisesta luonnosta on mahdollisuus ammentaa.

Toiminta-ajatus on viiden vuosikymmenen jälkeen Krapilla pyhä. Jopa niin pyhä, että Krapihovin keittiöpäällikkö Anna Osmani sanoo tekevänsä säännöllisesti töitä sen eteen, että ulkomaisia raaka-aineita ei pitopöydässä juuri nähdä. Jos jotain raaka-ainetta ei ole mahdollista saada toviin kotimaisena, yksittäinen tuote mieluummin vaihdetaan kesken kauden kuin, että se valmistetaan ulkomailta tuoduista raaka-aineista.

Tärkeässä arvossa on myös lähellä tuotetut raaka-aineet sekä luomutuotteet, joita hyödynnetään niin paljon kuin se on Krapihovin kokoisessa ravintolassa nykyoloissa mahdollista.

Raaka-aineiden saatavuuden turvaamiseksi ja pitopöydän antimien kehittämiseksi Krapille kohosi kymmenkunta vuotta sitten oma palvaamo. Oman väen ylläpitämässä palvaamossa syntyy tänään suuri osa pitopöydässä ympäri vuoden tarjoiltavista herkuista tai niiden ainesosista.

Harva salin puolella aterioidessaan tulee ajatelleeksi, että kuorma-autolla kuljettamisen sijaan iso osa pitopöydän aineksista kannetaan Krapin pihan poikki suoraan keittiöön ja pöytään.

- Sellaisia ovat kaikki Krapin makkarat, kylmäsavustetut ja kuivatut lihat, palvilihat ja pateet, jopa 3-4 erilaista leipää yhden kauden aikana sekä erilaiset maustesuolat, listaa Osmani.

Moni miettii, mikä on Krapihovin suomalaisen pitopöydän salaisuus sen syntyhistorian jälkeen viisi vuosikymmentä myöhemmin vuonna 2018. Lindrothille ja Osmanille vastaus on selvä. Krapilla tehdyssä ruoassa maistuvat suomalaiset raaka-aineet sekä oman keittiön ammattitaito ja kädenjälki.

- Otetaan esimerkiksi vaikkapa kastike. Kun Krapilla tarjoillaan kastiketta, se on kokonaan, siis alusta loppuun saakka, aina omassa keittiössämme valmistettu. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Asiakas maistaa tämän lautasellaan, sanoo Osmani.

Tärkeässä roolissa Krapin pitopöydässä ovat tänään myös tarinat. Ne alkavat raaka-aineiden ja tuotteiden alkuperästä ja päättyvät yhdessä ruoan äärellä koettuihin hetkiin. Tarinoita on kerrottu suomalaisen ruokapöydän ääressä aina, ja niin niitä kerrotaan Krapilla yhä.

- Asiakkaat eivät ole vuosikymmenten aikana muuttuneet. He janoavat tarinoita, ja he haluavat kuunnella ja jakaa niitä samaan tapaan kuten ennen, tietää Lindroth.

Kukapa tietää, ehkä tarinoilla on ollut osansa myös poikkeuksellisen suuren suosion saaneessa, Krapihovin kuluneen kesän pitopöydässä. Tai syyspöydässä, joka tarjoillaan seisovan pöydän lisäksi nyt myös pieniä annoksina lautasella - seuralaisen kanssa jaettavaksi tarinoiden kyytipojaksi.

Ja vain koska suomalaisen ruokakulttuuriin edelleen kuuluvat, usko tai älä, paitsi kotimaiset, laadukkaat raaka-aineet, ruokaosaaminen - ja tarinat. Kaikki, jotka ovat läsnä tänään jokaisessa Krapihoviin katetussa pitopöydässä.